Itsenäinen "sivistys"valtio
Hyvää vuoden alkua. Rakas Suomemme täytti 107 vuotta. Elämme ideaalisessa yhteiskunnassa, vai elämmekö? Onko meillä vapaus uskoa mihin haluamme, onko meillä vapaus olla eri värinen, onko meillä vapaus rakastaa ketä haluamme?
Elämme valtiossa, jossa yhä edelleen rajoitetaan yksilönvapautta. Elämme maassa, jossa kansallissosialistit istuvat päättävissä viroissa. Maassa, joka vuosi toisensa jälkeen löytää itsensä maailman rasistisimpien maiden kärjestä. Ja me kehtaamme kutsua itseämme sivistysvaltioksi.
Sivistystä on se että ihminen saa ilmaista itseään, tai olla oma itsensä, vapaasti, ilman pelkoa siitä, että toinen tulee syrjimään.
Mistä tämä sitten johtuu? Tämä on monen asian summa, mutta suurimpana syynä on arvokonservatismi, ja sen ylläpitäminen. Arvokonservatismin ylläpidossa eniten vaikuttaa se, että uskontoa opetetaan sinisilmäisille lapsille, jotka eivät osaa vielä kyseenalaistaa. Lasten mieliä on helppo muokata, mutta haitallisista ajatuksista pois oppiminen on hankalaa. Siispä uskon, että uskonnon opetus pitää lopettaa kouluissa, lapsilla on oikeus itse valita mihin mielikuvitushahmoon uskoo; pääsiäspupuun, joulupukkiin vai jeesukseen? On absurdia, että vielä vuonna 2025 lapsille opetetaan uskontoa faktana tieteen ja oikeiden FAKTOJEN sijaan. Henkilökohtaisen kokemusten perusteella tiedän, että lapsille uskonnon tuputtaminen saa heidät uskomaan siihen, jotkut onnekkaimmat tulevat järkiinsä, ja toiset eivät. Eikä siitä voi syyttää lapsia, vaan systeemiä, joka käyttää hyväksi lasten sinisilmäisyyttä. Jos lapsille ei tuputeta uskontoa, niin he eivät usko siihen, heillä saa ja pitää olla vapaus itse toteuttaa itseään. Arvokonservatistit uskovat, että lapsi ei voi ilmoittaa olevansa homoseksuaali, koska on liian nuori, mutta uskovat, että lapsi ei ole liian nuori aivopesuun. Uskonnon voi valita, mutta seksuaalista suuntautumista ei.
Arvokonservatistit myös ylläpitävät ajatusta siitä, että toinen rotu on toista parempi. Keskustelin kerran kasvokkain kokoomuksen kuntavaaliehdokkaan kanssa, joka naama kovana väitti että uskoo rotueroihin. Nämä uskomukset ovat sairaita, ja todella vahingollisia meidän yhteiskunnalle. Päättäjien tarvitsee ryhtyä koviin toimiin kitkeäkseen tämän meidän yhteiskunnasta. Miksi päättäjät eivät siis tee mitään? Vastaus on helppo! Koska meidän päättäjämme ovat rasisteja.
Sosiaalinen media ja kasvatus on suuressa roolissa rasismin ylläpitämisessä. Olette varmasti jokainen nähnyt rasistista sisältöä sosiaalisessa mediassa, julkaisuja, joiden kommenttikenttäkin on täynnä rasistisia kommentteja. Olen tehnyt empiiristä tutkimusta näissä postauksissa, ja tullut lopputulokseen, että suurin osa (Noin 81%) kommentoijista on alle 16 vuotiaita ja noin 94% on alle 18 vuotiaita. Rasistinen sisältö sosiaalisessa mediassa muokkaa lapsia ja heidän ajatusmaailmansa suuresti, vaikka kasvatus olisi muuten kunnossa, niin sosiaalinen media ei. Tähän tarvitaan muutos, sosiaalisten median kanavien on puututtava vihapuheeseen enemmän. Ja lapsia tulisi ohjeistaa paremmin sosiaalisen median käytöstä, usea lapsi saa sosiaalisen median täyteen käyttöönsä jo liian nuorena. Vanhempien tapaa kasvattaa ei varsinaisesti voi rajoittaa, mutta toiveena on, että nykyään ihmiset olisivat jo riittävän kokeneita, että ymmärtäisivät itsekin kitkeä rasismia pois. Jos olet rasisti, ole, mutta älä tee lapsestasi hirviötä.
Uskon täysin ihmisen ja yksilön vapauteen ilmaista itseään, ja vapaaseen sanaan, mutta silloin kun se vaurioittaa toisen vapautta, on siihen puututtava välittömästi. Uskon myös vapauteen osoittaa mieltä, mutta silloin kun se menee siihen, että natsilippujen ja soihtujen kanssa kuljetaan kaduilla SUOMEN itsenäisyyspäivänä, menee minulta lopullisesti usko ihmiskuntaan. Natsit ovat laiton ja haitallinen järjestö, jonka toiminta pitää kieltää. Ainiin! Kuinka hauskaa on se, että Natsien mielenosoituksessa puhemiehenä toimii kansanedustaja, ihminen kenen pitäisi olla ihmisten ääni? Minua se ei naurata. Voiko Suomi todella olla itsenäinen jos Suomessa on edelleen natseja? Natseja joita olemme yrittäneet saada pois toisesta maailmansodasta lähtien? Voimmeko olla vapaita ja kutsua itseämme itsenäiseksi? Toki, voi vankikin olla vankilan sisäpihalla ja sanoa olevansa vapaa, vain koska haistaa ulkoilman. Vapaus on vapaus ajatella itsenäisesti, vapaus elää maailmassa ilman syrjintää, vapaus elää ilman natseja.
Sivistysvaltio on käsite, joka tarkoittaa sivistynyttä valtiota, edistynyttä, jossa koulutus on laadukasta. Kuvaako kyseinen lause Suomea? Toki meidän koulutus on ilmaista, ja laadukasta paikoin, mutta ongelma on mielikuvitusaineiden opetus, joka muokkaa haitallisesti ihmisen mielipiteitä. Tuen kyllä yläasteen ja lukion uskonnon opetusta, koska niissä opetus kertoo monipuolisesti kaikista uskonnoista, ja kulttuureista. On mielestäni hienoa, että nuorille opetetaan uskontoja laajasti, tällöin on helpompi ymmärtää toisia kulttuureja ja maailman monimuotoisuutta. Suurin ongelmani onkin ala-asteen uskonnonopetuksessa, joka on vain kristinuskoa pönkittävä, eikä kyseenalaistava aine. Omalla ala-asteellani uskonto oli ainoa totuus, ja uskonnon opettajani oli henkilö, joka ei suvainnut ollenkaan kyseenalaistamista. Mielestäni on hienoa, että ihmiset uskaltavat kyseenalaistaa, se osoittaa itsenäistä ajattelua, ja uteliaisuutta. Ala-asteella uskonnon opetus pitäisi korvata elämänkatsomustiedolla. Opetuksella siitä mikä on oikein ja mikä väärin, miten kohdella toista ihmistä.
Uskoisitteko, että uskonnot ovat syy siihen miksi maailmassa on niin paljon naisvihaa, usko siihen, että nainen ei ole yhtä kyvykäs kuin mies juontaa juurensa uskontoihin, jo antiikin Kreikassa uskonnot pönkittivät ideaa siitä, että nainen olisi miestä pahempi ja kyvyttömämpi. Ja sama toistuu muun muassa kristinuskossa. Kristinuskon aiheuttama naisviha onkin suurin syy siihen, miksi nykyään misogynia on vakiintunut yhteiskuntaan.
Lopuksi! En missään nimessä vähättele uskonnon merkitystä, joillekin ihmisille se on todella tärkeä tapa rauhoittua. Joillekin uskonto antaa mielenrauhan ja vastauksia useaan kysymykseen. Mutta sivistysvaltiossa yhden uskonnon tuputtaminen ja toisen vähättely pitäisi lopettaa. Presidentin, koko kansan keulakuvan pitäisi se ymmärtää ja jättää mielikuvitushahmon mielikuvitussiunaukset pois puheistaan. Se, että suurin osa kansasta kuuluu kristittyihin, ei tarkoita sitä, että KOKO kansalle pitää sitä pakottaa. Ja on turha väittää, että se osa puheesta on vain kristityille tarkoitettu, tai että sitä ei tarvitse ottaa niin tosissaan. Presidentin puhe kuuluu KAIKILLE ja jos tahdottaisiin toivottaa ihmisille vain rauhaa, turvaa ja rakkautta, niin miksi ei sitten sanota asiaa niin?
Ajatelkaamme siis ITSENÄISESTI, ilman muiden vaikutteita. Olkaamme osa parempaa huomista.
Toivotankin kaikille tieteen siunausta, ja turvallista vuotta 2025